Maija Weitz
Kamarimuusikko ja liedpianisti
Kamarimuusikko ja liedpianisti
Maija Weitz tunnetaan eturivin kamarimuusikkona ja liedpianistina taustanaan solistinen toiminta pianoiltoineen ja orkestereiden solistina. Hän esiintyy jatkuvasti tunnettujen oopperalaulajien pianistina. Kamarimusiikkipartnereista mainittakoon Wienin filharmonikoissa soittavat muusikot sekä moskovalaisviulisti Sergei Kravchenko. Weitz on konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla.
Espoolainen Maija Weitz aloitti piano-opintonsa Tampereella Rakel Levinin johdolla, minkä jälkeen seurasivat opinnot Sibelius-Akatemiassa ja Wienin musiikkiyliopistossa Dieter Weberin ja Bruno Seidlhoferin johdolla. Lisäksi hän vietti vuoden Sibelius-stipendiaattina Ann Arborissa Michiganissa. Hän on valmistunut Wienin musiikkiyliopiston pianomusiikin Konzertfach-osastolta (1976).
Yhteistyö ennen kaikkea wieniläisen musiikkimaailman kanssa on kansainvälistänyt hänen toimintaansa. Tärkeänä osana Maija Weitzin pedagogista työskentelyä ovat kamarimusiikin mestarikurssit wieniläisen tulkintatradition lähtökohdista Sibelius-Akatemiassa ja Gdańskin musiikkiakatemiassa Puolassa. Pianonsoittoa hän on opettanut, sekä toiminut säestäjänä, yli vuosikymmenen ajan Sibelius-Akatemiassa (1984-98), josta 1985-90 pianonsoiton ja säestyksen vs lehtorina) sekä Savonlinnan Oopperajuhlien koulutussäätiön Aino Ackté-instituutin mestarikurssien pianistina (1986-97). Pianonsoiton opettajana vuosien ajan myös Helsingin Konservatoriossa (1984-90).
Vuosien varrelta mainittakoon myös lukuisat mestarikurssit Suomessa, Puolassa ja Turkissa sekä pohjoismaisen laulumusiikin kurssit Wienin musiikkiyliopistossa ja Japanissa. Weitz on toiminut pitkään kansainvälisten piano- ja kamarimusiikkikilpailuiden tuomaristoissa sekä vuosikymmenien ajan eri musiikkitapahtumien, mm. vuodesta 2008 alkaen Espoon Kamarihelmi-festivaalin promoottorina. Tästä työstään nuorten espoolaismuusikoiden taiteellisen toiminnan edistämiseksi Maija Weitz sai vuonna 2022 Espoon musiikkiopiston myöntämän
EMO-mitalin. Vuonna 2016 hänet valittiin espoolaisen Urkuyö ja aaria-festivaalin kunniajäseneksi toimittuaan lukuisien konserttien pianistina festivaalin alkuajoista lähtien.
Joulukuussa 2016 Tasavallan presidentti myönsi Maija Weitzille Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristin ja samoin joulukuussa 2016 Itävallan liittopresidentti ”Das goldene Ehrenzeichen für Verdienste um die Republik Österreich”-ansioristin hänen tekemästään työstä itävaltalaisen musiikkikulttuurin hyväksi.